You are currently viewing Uuden talon maalaus edessä? Näillä vinkeillä onnistut!
default

Uuden talon maalaus edessä? Näillä vinkeillä onnistut!

Uuden talon rakennuttaminen on jännittävää puuhaa. Usein kuitenkaan talon rakennusvaiheessa ei tulla ajatelleeksi talon maalaamista, vaan se tuntuu melko pieneltä projektilta kaiken muun rinnalla. Talon maalaaminen on kuitenkin iso ja aikaa vievä urakka, johon kannattaa valmistautua huolella. 

Maalin valinta on tärkeää ensimmäistä kertaa maalatessa.

Ensimmäistä kertaa maalatessa kannattaa maali valita huolella. Öljymaaleja ja vesiohenteisia maaleja eli akrylaattimaaleja ei kannata sekoittaa keskenään. Vanhan öljymaalin päälle voi kuitenkin maalata vesiohenteisella maalilla, kunhan hoitaa pohjatyöt huolella.

Öljymaali vai vesiliukoinen maali?

Valitessasi maalia mieti, mitä ominaisuuksia haluat maalilla olevan. Vesiohenteiset maalit ovat kuivuttuaan hieman kiiltäviä, kun taas öljymaalit kuivuttuaan ovat enemmän mattapintaisia ja antavat vanhoille taloille niiden aikaa henkivän ilmeen.  

Monet vanhemman sukupolven maalarit vannovat edelleen perinteisempien öljymaalien nimeen, mutta nykypäivänä vesiliukoiset maalit ovat kehittyneet jopa öljymaaleja paremmaksi. Vielä 90-luvulla öljymaaleissa oli lyijyä ja muita raskasmetalleja, jotka auttoivat maalia pysymään, mutta nykyään niitä ei enää käytetä maaleissa. Myös akrylaattimaalin hengittävyys on parantunut huomattavasti ja ne ovatkin nykyään jo hengittävämpiä, kuin öljymaalit. 

Jatkovarrella yltää hyvin maalaamaan

Kotimaalarille vesiliukoiset maalit saattavat olla helpompi vaihtoehto, sillä öljymaali on hieman hankalampi käsitellä, kuin vesiliukoinen maali. Öljymaalit myös kuivuvat hitaammin, kuin vesiliukoiset maalit, joten maalauksen aikataulu kannattaa suunnitella hyvin. Öljymaalien hidas kuivuminen on tärkeä osa öljymaalin toimimista, sillä se antaa öljyille aikaa imeytyä puuhun ja näin maali kestää pidempään.

Vesiliukoiset maalit ovat myös nimensä mukaisesti vesiliukoisia, eli maalausvälineet voi pestä vedellä. Öljymaalit puolestaan vaativat muita liuottimia välineiden puhdistukseen.  

Työturvallisuus on tärkeä asia myös kotimaalarille

Maalatessa on tärkeää myös kiinnittää huomiota turvallisuuteen. Mikäli et yllä koko taloa maalaamaan pelkän pensselin ja jatkovarren kanssa kannattaa vuokrata käyttöösi alumiinitelineet. Pelkillä tikapuilla maalaaminen on paitsi vaarallista, myös todella epäkäytännöllistä, joten oman ajan ja hermojen säästämiseksi kannattaa se vaihtoehto unohtaa. Lisää työturvallisuudesta voit lukea edellisestä blogipostauksestamme täältä.

Telineet tai nostin on turvallisin tapa maalata korkeita kohtia.

Milloin maalaamaan? 

Kuten jo aikaisemmin mainittiin, öljymaalilla kestää kauemmin kuivua, kuin akrylaattimaalilla. Kummankaan maalin kuivumista ei kuitenkaan kannata nopeuttaa. Molemmissa maaleissa liian nopea kuivuminen johtaa siihen, ettei maali tartu kunnolla puuhun ja alkaa ajan mittaa lohkeilla.

Maalin kuivumisnopeuteen vaikuttaa lämpötila ja aurinko. Ihanteellisin maalaussää olisikin noin 20 asteen lämpötila ja puolipilvinen taivas. Tarkemmin ihanteellisesta maalaussäästä voit lukea edellisestä blogipostauksestamme.

Näillä vinkeillä talosi maalaaminen sujuu varmasti! Mukavia maalaushetkiä!

Vastaa